Alkaa jo olla tekemistä sellaisessa asiassa, kun syksy on ollut niin sateinen, että en saa tehtyä oikein mitään tähdellistä. Miltei kaikki projektit ovat kesken. Ei meinaa nyt nuppi käsitellä tätä lainkaan. Sen kerran kun huvittaisi tehdä jotain, ulkona sataa koko päivän vettä. Päivätkin ovat jo lyhentyneet sen verran, että ulkona ei näe enää iltamyöhään tehdä mitään. Ilta seitsemältä alkaa hämärtää jo niin paljon, että joistain hommista ei enää tule mitään. Syksy rynnii päälle nyt vauhdilla enkä minä ole valmis.
Sain kuitenkin aikaiseksi aloittaa yhden jättiprojektin. En tiedä, onko mitään järkeä olla näin kunnianhimoinen kuin olen, mutta pitäähän se elämässä edes yksi asia olla, jonka itse rakentaa omalle pihalleen. Äidilläni oli aikoinaan tavoitteena elämässään maalata oma talo edes kerran. Sen hän toteuttikin. Minä sen sijaan aloitin puuvajan rakentamisen! Täytyy sanoa, että olisin varmasti voinut päästä helpommallakin. Asia olisi paljon yksinkertaisempi, jos rakennusmateriaalit olisivat simppelimmästä päästä, niin kuin metritavarana ostetut laudat ja tukipuut. Päätin nimittäin rakentaa tämän puuvajan kuormalavoista.
Nyt täytyi kyllä myöntää, että oma Black & Decker ei kyennyt enää palvelelmaan minua rakennushommissa. Onhan se toki vanha, mutta ei siinä kyllä mitään kummoisia tehoja ollut. Siispä pyysin tuttavaltani lainaan Makitan. Sillä aikaa joutessani, kun odottelin tuttavaani ja Makitaa, karsin pitkään mielessä kummitelleet vatukan juurakot mustaherukan vierestä pois. Nyt olen tyytyväinen. Aikamoinen hommahan siinä oli, mutta tulipahan tehtyä. Kaivelin juurakot maasta talikon avulla. Olin aika yllättynyt, kun jokaisen juurakon mukana esiin kaivautui hirvittävä määrä kasiaisia. Noh, se on hyvä vaan ja mukavaa, että asustelette tällä pihalla!
Kun sain Makitan, aloin valikoida lavoja. Kuormalavoja kun katsoi silmämääräisesti, niin ne näyttivät äkkiseltään samankokoisilta. Todellisuus oli ihan jotain muuta. Onnistuin kuitenkin löytämään kaksin kappalein joitain lavoja, joista nyt sitten saa jotain aikaiseksi tässä vaiheessa, kun niitä asettelee vierekkäin. Jouduin silti sahaushommiin. Ja alkuperäisestä suunnitelmasta, josta kerroin edellisessä blogikirjoituksessa, piti luopua. Olin asetellut kaksi 140 x 80 cm:n lavaa pohjaksi, mutta nyt tein niistä alimmat sivuseinät. Näin sain rakennelman kestämään pystyssä paremmin. Pohjaksi tuli kaikista pisin kuormalava, joka oli 220 x 80 cm kokoinen.
Jätin projektin siihen pisteeseen, että siirsin kuormalavat nurmikolta vajan sisään suojaan. Asettelin päälle pressun, jos vaikka käy taas satamaan vettä, niin kuin oli seuraavalle päivälle ennustettu. En luottanut siihen, että kykenisin seuraavana päivänä tekemään yhtään mitään, koska pitkän aikaa vaivannut tenniskyynärpää oli vieläkin paranemisvaiheessa. Saatta hyvinkin olla, ettei vajaan tarvitse paljon enempää kerroksia lisätäkään, kun se toimisi jo siinä korkeudessa mihin sain rakennettua sen. Yritän kuitenkin vielä saada korkeutta hieman lisää, että ne tilatut kolme mottia klapeja menisi täysin tuon sisälle.
Sain kulutettua aikaa vattupuskan karsimiseen ja vajan rakentamiseen noin neljä tuntia, jonka jälkeen pystyin hädin tuskin kävelemään. En ollut ajatellut, että ulkona oli hieman tuulisempaa ja vilakampaa, ja asuvalintani ei oikein tukenut tätä tosiasiaa. Siispä ulkoiluhousut ja pitkähihainen tekninen paita saivat riittää. Olisihan se ollut järkevää laittaa päälle vielä vaikkapa joku collari. Lämmittelin hetken kotona ja lähdin käväisemään paikallisessa pubissa kuuntelemassa elävää musiikkia. Takaisin tullessa oli käsittämättömän hieno kuutamo, josta nyt kännykällä ei ihan niin upeaa kuvaa saanut, miltä se todellisuudessa näytti. Seuraavana päivänä 26.9 olisi taas täysikuu. Ei ole varmuutta voiko sitä ihailla, jos taas sataisi vettä.
Ja kuinkas muutoinkaan – seuraavana päivänä (lauantai) tällä kirjoitushetkellä sataa taas vettä. Onneksi ehdin eilen kasaamaan edes vähän puuvajaa, että jos tulee tiukka paikka, niin puukuorman voi jo toimittaa pihalle. Puuvajaa voi sitten somistella myöhemminkin kunhan saan hankittua oikeanlaista lautaa jostain.
Kävin juuri heittämässä viimeisen omenakuorman keräyspisteelle ja mukana meni eilen pätkityt vatukat, ja aikaisemmin pätkityt kotkansiipisaniaiset takapihalta. Hommaa se oli siinäkin. Nämä leviävät todella paljon joka vuosi. Pitää yrittää ensi keväänä kaivaa ylös niin paljon kuin mahdollista. Rakastan saniaisia, ja voisin vaikka kuvitella, että näitä kasvaisi jossain muuallakin vielä tämän lisäksi. Pitää harkita tarkkaan, jos näitä mielii istuttaa vielä johonkin, ettei niistä tule ongelmia. Mielestäni saniaisia voisi olla myös esimerkiksi kompostointialueen ympärillä.
Tämä syksy on tosiaankin ollut todella sateinen. Asioita jää paljon rästiin, kun ei kerta kaikkiaan vaan pääse tekemään mitään. Meille tällainen rästipaikka on takapiha. Vaikka innostuin pätkimään saniaiset talviteloille, aloitin senkin homman siksi, koska ruohonleikkurista loppuivat akut. Pitää vissiin todellakin hommata joku muu leikkuri, kun ei tällaisesta hommasta tule yhtikäs mitään. Hei hei sähköleikkuri ja tervetuloa käsimankeli. Kyselin taannoin uutta akkua ruohonleikkuriin siitä paikallisesta liikkeestä, josta leikkuri ostettiin. Sellaisen akun hinta oli niin tyrmäävän korkea, että siinä kohtaa päätin, etten aio sellaiseen enää sijoittaa. Yhtä paljon painaa käsillä työnnettävä leikkuri, niin mitä hittoa sentään! Se ei vie sähköä eikä bensaa.
Nurmikko oli päässyt järkyttävään kuntoon, eikä sitä meinannut saada millään leikattua edes neljällä akulla. Tai siis en saanut tehtyä asiaa loppuunkaan asti, kun siinä olisi todellakin mennyt koko päivä aikaa, ja varmasti juuri tuonakin päivänä alkoi sataa illemmalla vettä. Olisi pitänyt varmaankin omistaa kymmenen akkua, että homman olisi saanut tehtyä loppuun. Lisäksi nurmikkoon oli ilmestynyt savipalloja, joita on muodostunut edellisiltä leikkuukerroilta jääneistä ruohotupoista. Ne olivat alkaneet maatua, ja niissä oli kirjaimellisesti multaa. Ruoho on kasvanut tänä vuonna niin paljon, että se olisi pitänyt leikkuun jälkeen kerätä nurmikolta pois. Yhden setin ehdin ottaa, jonka laitoin kompostoriin muhimaan.
Olen tosiaankin miettinyt, mitenkä nämä nurmikon leikkuusta jäävät kasautumat saisi kerättyä pois, kun ne ovat niin kiinteitä laattoja, että tuulikaan ei niitä pöllytä minnekään. Yksi vaihtoehto olisi hommata taas vekotin lisää. On olemassa käsin työnnettäviä kerääjiä, joilla normaalisti kerättäisiin pudonneita lehtiä. Sitten mietin lehtipuhallintakin. Siitä saattaisi olla hyötyä talvellakin, jos sataa pakkaslunta. Ruohotupot voisi puhallella aina kompostointialueelle, josta ne voisi vaan siirtää komportoriin – sikälis kun irtoavat maasta.
Kun ihminen asuu pelkästään omassa talossaan, hänen ei välttämättä tarvitse suunnitella vaikkapa valaistusta sellaiseksi, että siellä näkisi tehdä tarkkaa työtä. Tuli tämäkin nyt huomattua. Pidin edellisessä kodissani siitä huolen, että näen tehdä työni tai käsitöitä. Koska mikään ei ole niin inhottavaa kun se, että ei näe kunnolla. Täällä Minttutalossa taas valaistusta ei ole mietitty lainkaan. Varastossa, jossa osittain työskentelen, on yksi kattovalaisin, joka ei valaise juuri mitään. Pitää kokeilla vaihtaa siihen sellainen lamppu, missä on yli 1000 lumenia, jos löydän sellaisen. Silti yksi kattovalo ei riitä. Valoa pitää olla seinustoillakin.
Niin sanottu toimisto, jossa myös työskentelen on alkanut olla syksyn saapuessa todella hämärä. Se on vieläkin täynnä tavaraa, joka imee kaiken mahdollisen valon itseensä, mitä nyt voi vaan imeä. Valaisimia on vaikea sijoitella mihinkään ku huone on täynnä roinaa. Se on minun roinaa, ei äidin. Kesällä näin ikkunan ääressäkin tehdä töitä ilman lisävaloja, mutta nyt syksyllä se ei oikein onnistu, jos on tällaisia sateisia päiviä. En näe mitään. Kalvojen työstäminen on todella työlästä, jossei näe mitään.
Jotkut asiat taitaa vaan olla pakko tehdä, ei voi mitään. Tiedän että äitini ei tästä ilahdu, mutta pakko on pakko, tai muuten joudun laittamaan firmani kiinni. Mutta ei tällä kertaa jorinoita tämän enempää. Jatkan sadepäivän viettämistä kun sellainen taas vaihteeksi siunaantui. Olen aloittanut uuden käsityöprojektinkin, jos saisin hieman leppuutettuja sillä hermojani. Sellaiset asiat ovat todella tärkeitä mielenterveydenkin kannalta.
